Helsingin Sanomissa oli 30.4. Joonas Turusen kirjoittama artikkeli “Suomi avustaa Italiaa koronapandemian vuoksi 400 000 eurolla”, joka kertoo otsikon mukaisesti, että Suomi aikoo tukea koronan runtelemaa Italiaa taloudellisesti. Ajatus Italian tukemisesta lähti aluilleen ulkoministeriön esityksestä ja nyt hallitus on päättänyt hyväksyä ja toimeenpanna sen. Tukisumma on tarkoitus välittää Punaisen Ristin kautta. Raha-avun taustalla on EU-maiden välinen pelastuspalvelumekanismi, jolla on tarkoitus taata euromaiden selviäminen vaikeiden aikojen yli.  

 

Koska raha ei kasva puissa, eikä kyseistä avustusta ole varsinaisesti budjetoitu, nyhdetään avustussumma muihin kulueriin varatuista määrärahoista. Tällä kertaa sijaiskärsijäksi joutuivat kehitysmaille osoitetut humanitaarisen avun määrärahat. Tosin Suomen toiminta tilanteessa on täysin ymmärrettävää, sillä kyse on ennen kaikkea poikkeuksellisesta koko maailmaa horjuttavasta tilanteesta, jolloin EU-maat tukevat toisiaan yli EU:n ulkopuolisten valtioiden. Italia on myös yksi Euroopan merkittävimmistä talousmahdeista, eikä sen haluta missään nimessä lipsahtavan katastrofaalisen talouskriisin partaalle. 

 

Erikoista Suomen lahjoituksessa on kuitenkin sen ydin, eli lahjoitettava summa. 400 000 euroa on lukuna jopa Suomen mittakaavassa pelkkä hiekanjyvä Saharassa. Artikkelissa raha-avun motiiviksi kerrotaan “EU:n yhtenäisyyden tukeminen” ja “Suomen solidaarisen kuvan vahvistaminen jäsenmaana”. Ajatus on kaunis ja aatteet kuulostavat jaloilta, mutta jokin on silti pielessä. Jos Suomi todella haluaa pönkittää imagoaan EU:n ja Italian silmissä, olisi syytä lahjoittaa edes seitsennumeroinen summa. 400 000 euron lahjoitus tuo mieleen lähinnä halvan yrityksen hyötyä Italian ahdingosta statuksellisesti.