Uutisessa kerrotaan, että Suomi liittyi viimeisenä maana EU:n yhteishankintasopimukseen koskien suojavarusteita, mutta vetäytyi kuitenkin hankkeesta pois. Uutiseen on otettu Suomen terveys- ja sosiaaliministerin (Aino-Kaisa Pekosen) Twitterpostuksia. Uutisessa mainitaan myös, että Suomi on esittänyt uutta EU:n kautta tehtävää yhteishankintaa, johon on liittynyt lisäksi Norja ja Islanti. Tämä olisi ikään kuin hätävara, jos kotimaan sisäpuolella tehty toiminta ei jostakin syystä riittäisi. Uutisessa kerrotaan, että Suomen tulisi keskittyä kotimaiseen tuotantoon ja hankintaan, jota voidaan tehdä esimerkiksi kuntien ja sairaanhoitopiirien omien hankintojen avulla. 

Olen uutisessa esitettyjen väitteiden kanssa samoilla linjoilla: Suomen ei pitäisi turvautua liikaa ulkoisiin toimijoihin, vaan kotimaan sisällä tehtävät ratkaisut ovat etusijalla. Pekonen perustelee vetäytymistä ensimmäisestä yhteishankkeesta, että saatavia suojavarusteita olisi ollut määrällisesti liian vähän sekä niiden toimittaminen olisi vienyt liikaa aikaa.  Itselläni on sellainen kuva, että suojavarusteista on tällä hetkellä todellakin huutava pula niin eikö olisi ollut sama jäädä ensimmäiseen hankkeeseen ja onko tämä toisen hankinnan avulla saatava lopputulos sen parempi kuin ensimmäisenkään.